Ei-mitään-asiaa-postaus

Tylsää, sunnuntai, pitäisi lajitella parittomia sukkia – siispä blogin ääreen! Koska tässä nyt ei ole tapahtunut mitään mainittavaa (paitsi vastasin vaalikoneeseen eilen, olihan urakka), niin ajattelin viihdyttää teitä (=itseäni) kirjoittelemalla 5 asiaa minusta, joita ette tienneet. Ainakaan kaikki, ainakaan kaikkea.

1. En oikeastaan koskaan käytä värikkäitä tai kuviollisia sukkia. Käytännössä kaikki sukkani ovat mustia tai valkoisia urheilusukkia jokusella raidalla tai pienellä logolla, ihan muutamaa yksiväristä poikkeusta lukuunottamatta (ja nekin on yleensä olleet jonku mustan tai valkoisen sukkaparin kanssa samassa paketissa). Ajatuskin hassunhauskoista Happy Socks- tyyppisistä sukista lähes ahdistaa. Niistähän saisi migreenin! Kyllä lyhytvartinen, musta puuvillasukka on paras. Sitäpaitsi kun niitä on monet, niin parien etsintä ei ole ollenkaan niin tuskaista.

2. Seuraan aika paljon kaikenlaisia urheilijoita ja hyvinvointivaikuttajia somessa ja saan heistä valtavasti inspiraatiota, vaikka oma elämäni ei todellakaan mitään urheilijan elämää olekaan. Muutaman upean naisen mainitakseni: Eveliina Tistelgren, Piia Pajunen, Nanna Karalahti ja Lotta Harala.

3. Olen äärimmäisen ristiriitainen mitä tulee muiden ihmisten mielipiteistä välittämiseen. Toisaalta minua ei kiinnosta pätkääkään; en olisi mm. naimisissa, nykyisessä työssäni, kahden lapsen äiti enkä puhuisi inarinsaamea mikäli olisin kuunnellut muiden hyvää tai ei aina niin hyvääkään tarkoittavia neuvoja. Mutta sitten toisaalta kyllä todellakin kiinnostaa, ja joissain asioissa pohdin aivan liian paljon, että mitäs tästäkin nyt joku henkilö X sanoo tai ajattelee.

4. Neulomisessa ja muutoinkin käsitöissä olen rasittavuuteen saakka perfektionisti. Puran vaikka kokonaisen sukanvarren jos löydän siitä yhdenkin, pienenkin virheen, enkä siedä epäjärjestystä lankalipastossani. Teen niin kauan, että osaan, ja jos ei ole paukkuja tehdä täydellistä, en tee ollenkaan. Tämän vuoksi esimerkiksi eräs vyö odottelee tiuhtassaan parempia aikoja.

5. Tony’s Chocolonely on maailman parasta suklaata. Piste.

Sainpas käytettyä tähän nyt sitten hetken, joten voinen siirtyä seuraavaksi noiden sukkien ääreen. Sillä vaikka itselläni ei kovin monenlaisia sukkia ole, muulla perheellä on sitten senkin edestä. En esimerkiksi ymmärrä, miten minulla voi olla noin kahdenlaisia mustia sukkia ja Jounilla valehtelematta melkein 20 paria erilaisia mustia sukkia.

 

Mainokset

Sämikielân čälimist

Okko tassaaš mun lijjim Ijâttes Ijjâ lyeve alne vuossmuu kerdi elimistân. Jiem lávlumin, vâik tast-uv lam motomin nievđâm, peic sárnumin sämikielâlâš kirjâlâšvuođâst já tom merhâšuumeest párnáid já mijjân puohháid. Muu paaldâst lijjii olmâ äššitobdeeh: kirječällee, kielâtorvočällee sehe nuorttâlâšseervi pargee, kote lii porgâm mielâttis paargo nuorttâlâš siärváduv pyerrin. Já talle lijjim mun, arâšoddâdemmáttáátteijjee já blogičällee (nomâlâssân ubâ termâ ”blogičällee” oroi vehá omâsin – mun lam ain smiettâm et ”blogičällen” puáhtá kočođ talle ko blogi lohheeh mitteduvvojeh tuháttijn).

Paneelist mun sarnum sämikielân čäällim vaigâdvuođâst. Vâik mun vuáđudim taam blogi eidu tondet et finniiččim olssân saje kuus čäälliđ anarâškielân, anarâškielân čäällim lii munjin ain vaigâd. Tâi na jieš čäällim ij lah, mutá teevstâi almostittem talle lii tom-uv oovdâst. Mahtnii mun ubâ paje vuárdám ete iärráseh oceh (já kavnih) feeilâid muu teevstâin, já lam smiettâm nuuvt-uv ete sämikielâ máttáátteijjeeh kevttih muu teevstâid oppâmateriaalin. Iäge mahten positiivlâš mielâst, peic nuuvt, ete adeleh teevstâid uáppeid já eteh ete taid kalga tivvođ. Já tot jurdâ lii lussâd. Eromâšávt tääl ko lam jieš máttáátteijjen, must lii tobdo, ete puoh muu sämikielâlâš olgospyehtim kalga leđe tievâslâš, ko mudoihân iärráseh smiettih ete vuoivuoi taid uáppeeriävuid.

Paneeli majemuš koččâmâs lâi ete maht täst ovdâskulij: maht mij uáinip sämikielâlâš kirjâlâšvuođâ puátteevuođâ. Jiem nomâlâssân mušte maid västidim, mutá návt oho maŋeláá eđâččim, ete tuáivum et finniip taam imâšlágán árvuštâllâm palo meddâl sämikielân čäällim pirrâ. Tiäđust-uv čielgâ feeilah láá čielgâ feeilah, já kal muu-uv kielâ uážu tivvoođ eromâšávt talle jis muu sárnumist hoksáá mottoom pisovâš feeilâid. Nube tááhust jyehi áinoo puástud stavâlân tarvânem tuše nanosmit jurduu tast ete sämikielâ kalgâ leđe monniináálá tievâslâš já tom kevttimist ferttee ain viggâđ feilâttesvuotân, ige tot kale lah muu uáinu mield mahten šiev ulme ige tot meid ruokâsmit kiämmán kevttiđ sämikielâ. Lam tääl muu uđđâ roolist kielâmáttáátteijjen smiettâm tom, ete mielâstubbooht ruokâsmittâm sárnuđ já vuájum muáddi tehâlumoš ääšán ko kodám puoh oppâmmoovtá nuhâttem tivomáin.

Nuuvtbâ mun ááigum ain čäälliđ anarâškielân já almostittiđ teevstâidân feeilâi palost huolâhánnáá. Muu ij-nuuvt-syeligâsgin naver lii meiddei jo avepeeivijd lamaš vala mottoom peivi čäälliđ kiirje. Mottoomlágán jurdâ must lii tast-uv, mutá proojeekt ij lah ovdânâm val meendu kuhás. Oskom ete tot kale šadda talle ko äigi lii olmâ.

Treenikuulumisia

Kävin tänään punttisalilla.

Asiassa ei sinällään ole mitään kummallista, sillä olen muutamaa erimittaista taukoa lukuunottamatta hikoillut Ivalon urheilutalon päädyssä olevassa ahtaanlaisessa tilassa jo pitkälle päälle vuosikymmenen. Painojen nostelu, heiluttelu ja joskus heittelykin on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan, eikä tämänaamuinen olka-rinta-treenini ole siksi mikään varsinainen uutinen.

Uutinen ei ole sekään, että treenaamiseni on ollut melkoisen tuuliajolla jo kaksi vuotta. Opintojen myötä salilla ja lenkkipolulla käytettävissä oleva aika ja resurssit pienenivät vähintäänkin puoleen, ja kaksi vuotta sitten syksyllä uupumiseni alkuvaiheessa alamäki alkoi kunnolla. Treenaamiseni on siitä lähtien ollut epäsäännöllistä, paikallaan junnaavaa ja ajoittain jopa varsin ilotonta. Tammikuusta lähtien olen pakottanut itseni taas liikkeelle, mutta vasta tänä kesänä on vihdoin alkanut tuntua siltä, että kroppa olisi valmis ottamaan vastaan kehittävämpääkin tekemistä. Vaikka hikoilu onkin itselleni ehkä koko masennuksen hoidon perusta, kroppa on ollut niin totaalisen muussina viimeisten vuosien rallista, etteivät alkuvuoden saliohjelmien noudattamiset ole kertaakaan ehtineet paria ensimmäistä viikkoa pidemmälle.

On ollut äärimmäisen vaikeaa myöntää, etten ole enää urheilija, enkä siltä myöskään näytä. Lääkkeiden ja epäsäännöllisen treenin yhteisvaikutuksena paino on noussut ja olo omassa kehossa on tosiaan ollut joskus parempikin. Toisaalta on ollut hyvä huomata, ettei elämä olekaan loppunut vaikken mahdukaan enää vanhoihin lempifarkkuihin ja arki soljuu eteenpäin vaikkei jokainen aamu ala vihersmoothiella. Onpa tullut opittua sitten tämäkin kantapään kautta: onnellisuutta ei saa isommalla hauiksella, pienemmällä vaatekoolla eikä millään muullakaan ulkoisella seikalla.

Viikko sitten kuitenkin tulin siihen tulokseen, että nyt on aika kypsä jälleen sellaiselle treenaamiselle, jossa saattaa fiiliksen lisäksi kasvaa se hauiskin. Niinpä keskiviikkona sitten avasin puhelimen kätköistä ohjelman ja marssin salille. Torstaina oli vuorossa jalat ja tänään se olka-rinta. Lihakset heräilivät ja ihan kohtuullinen kokovartalokipsi on päällä, mutta fiilis on hyvä ja tiedän, että tämä kantaa nyt kahta viikkoa pidemmälle.

Semmoisen tulin nyt tähän sunnuntai-iltaan kertomaan. Jos nyt tähän lopuksi jotain haluaisin vielä sanoa, niin sen, että liikkukaa ihmiset, se tekee hyvää.

Elokuun kolmantena päivänä

Elokuu, porgemáánu. Tänä vuonna erilainen kuin aiemmin.

En ole avannut varhaiskasvatussuunnitelman perusteita kuukausiin ja kirjastoreissulla mukaan tarttuu kerta toisensa jälkeen pelkkiä romaaneja. Varhaiskasvatuksen opettajien Facebook-ryhmä on painunut jonnekin alas ja tilalle on etsitty toiminnallisen opetuksen ja alakoulun opettajien juttuja. Välilehdellä on auki opetussuunnitelma ja Sarpulle on selitetty moneen kertaan, että enni ei tulekaan enää kielipesään vaan menee kouluun töihin.

Samalla puhelimeen on ladattu Twitter, Instagramiin varattu virallisempi profiili ja kuvista sovittu siskon kanssa. Olen lueskellut edellisten vaalien vaalikonekysymyksiä, seurannut keskusteluja ja nähnyt unta, jossa vaalilautakunnasta soitetaan ja ilmoitetaan, että KHO on poistanut minut vaaliluettelosta enkä siksi ole vaalikelpoinen. Ehdokkaaksi asettuminen tulevissa saamelaiskäräjävaaleissa on pitkän pohdinnan tulos, ja vaikka tunnetilat ovat asian ympärillä vaihdelleet niin innostuneesta kauhistuneeseen kuin jännittyneestä suorastaan ahdistukseen, en ole pitkään aikaan ollut näin yksiselitteisen varma mistään. Tulevat vaalit ovat isot ja tärkeät, ja on hienoa olla osa niitä. Ensi viikolla ehdokaslista on virallinen ja pääsemme kunnolla vauhtiin.

Muutosta on siis ilmassa, monenlaista. Niin, ja onhan vielä tämä: hautasin syksyn osalta aikeeni aloittaa avoimessa yliopistossa erityispedagogiikan opinnot. Tämä on jotain kummallista ja itselle outoa, kutsutaan kai yleisesti armollisuudeksi tai joksikin sellaiseksi, kun ei haalitakaan ihan kaikkea mahdollista kerralla vaan pohditaan omia voimavaroja etukäteen. Jännittävää tämäkin. Vaalien jälkeen sitten on aikaa pohtia asiaa uudestaan. Erityispedagogiikka kiinnostaa kyllä edelleen niin paljon, että viimeistään keväällä on aika ottaa konkreettisia askeleita kohti varhaiskasvatuksen erityisopettajan pätevyyttä.

Tästä kehkeytyy vielä iso syksy, tiedän sen. Ja vaikka toinen jalka on jo ovenraossa, niin tämä viikonloppu viivytään vielä kesälomalla. Sitten on aika kääriä hihat ja ruveta tosissaan hommiin.

Reivâ ucceeb rákkásán

Säävni maŋa tuu ruumâš, vala liegâs muu askeest, kuuloold čuáskumin siholduv siste.
Mun lam täst tuše tuu várás, tot lii härvinâš já tun tiäđáh tom, tondet tarvânâh jyehi sekunttin. Koijâdâllâh, mainâstâh, puljârdâh já navdâšah tast et lii asto orroođ sijvost.

Tun poottih masa nelji ive tassaaš, lijjih love čuágá vávvá. Talle puoh kuittâg jotelávt muttui já tom maŋa tust lii kavnum nuuvt maŋgii nuuvt maaŋga feilâ.

Já jyehi kerdi mun lam rähistum tunjin eenâb, anneem huolâ et kihheen ij sáárnu tust fastevt. Mun lam muštottâm tuu jyehi peivi tast ete tun lah tievâslâš, eidu olmâlágán. Ep valagin tieđe tuu puátteevuođâst. Ain ko ohtâ huolâ mana te nubbe almostuvvá – kuás lii koččâmâš sárnumist, kuás liškeest, kuás kulost já kii tiätá maid toh vala hoksájeh.

Mutá munjin tun lah ain tergâdumos, muu piäiváásuonjâr, kollerääsi já eeni räähis. Uábin lah tot härdee ucc’uábbi já kuittâg pyeremus uáđđimskippáár, já iäčán eellim kuávddááš.

Tom mun halijdiččim ettâđ tunjin, mutá tiäđám et jieh vajaččii kuldâliđ vuossmuu čelkkuu pelimuudost innig ovdâskulij, te čälistim pajas.

Lomakuulumisia

Olen lomaillut nyt neljä viikkoa, ja lomailu jatkuu vielä vajaat kolme viikkoa. Minulla on siis seitsemän viikon kesäloma, ja se on pidempi loma kuin kertaakaan sen jälkeen, kun olen joskus yläasteella alkanut tehdä kesätöitä.

Ja voi, tämä loma on ollut niin ansaittu ja niin tarpeellinen kuin vain voi loma olla. Olen viimeiset vuodet painanut hommia joka suunnalla niin paljon ja niin kovaa, etten näin jälkikäteen oikeastaan itsekään ymmärrä miten ihmeessä olen onnistunut. On ollut i-ha-naa vain olla, leijua lomakuplassa ja unohtaa viikonpäivät. Olen lukenut enemmän kuin vuosiin ja muistanut taas miksi urheilen.

Naa, já talle mun lam joskâm talkkâsij puurâdmist. Jiem määti vala ettâđ lâi-uv tot olmâ čuávdus, mutá tulkkum toos ameeba-vajon. Mun lam ain lamaš olmooš kote tobdá, já talkkâseh láá ráhtám must mahtnii täsitiädulâš. Joo, amahan tot lii tai ulme-uv, mutá munjin tot ij tuš soovâ. Mun halijdâm movtáskiđ, kiljođ, čiärruđ, povvâstiđ já na, tubdâđ nuuvt ete tobdoo.

Luámu lii lamaš ihana, já tot juátkoo ain. Vuárdám kal meid uđđâ háástuid pargoelimist, mutá vistig ááigum val vehá ääigi navdâšiđ luámust já peeivij siähánmist. Já Ijjäävrist.

 

Se on kans tärkeää että ne on märkiä ne verkot kun ne laskee

Aina voi kiivetä veneeseen

soutaa tai ajaa, miten vaan
ajelehtia tai määrätietoisesti matkustaa

Olla tässä, hengittää
jättää puhelin taskuun ja unohtaa
kaikki se mikä ei liity tähän
verkkoihin, kaloihin
veteen tai taivaaseen

Jossain horisontissa ne ovat samaa

Olla niin kuin oltiin eilenkin
ja aikana sitä ennen

Ajatella vain sitä ettei souda liian nopeasti
ettei jää sotkua
ettei alapaula tule yläpaulan yli

Ja hengittää
sitä ilmaa mitä kaikki muutkin ennen meitä, meidän kanssa ja meidän jälkeen
me muutumme, maailma ei
se mikä muuttuu on meidän pakottamaa

Sen kun muistaisimme kaikki
osaisimme tyytyä
emme aina tavoittelisi kasvua, kehitystä ja muutosta
emme haluaisi olla paras versio itsestämme
emme mittaisi sykettämme, askeleitamme, untamme

Oppisimme
tässä olen
tässä voin olla huomennakin
voin laskea verkot, nostaa ne ja laskea taas
tehdä saman asian samalla tavalla
ja tietäisimme
se on hyvä

minä olen hyvä

näin